Vielä virtaa !: Virtsakiteet ja -kivet

Virtsakiteitä alkaa muodostua kun virtsa muuttuu virtsakiteitä muodostavien mineraalien suhteen ylikylläiseksi. Ylikylläisessä virtsassa mineraalit alkavat kerääntyä yhteen muodostaen ensin virtsakiteitä. Jos kidemuodostus pääsee jatkumaan, kerääntyvät kiteet yhteen muodostaen virtsakiviä. Virtsakiviä voi muodostua munuaisiin tai virtsarakkoon, suurin osa kivistä muodostuu virstarakossa. Kun kivet lähtevät liikkeelle, voivat ne tukkia virtsaputken. Virtsakiteitä ja -kiviä esiintyy niin koirilla kuin kissoillakin.

Virtsakiteitä ja -kiviä on erilaisia ja siten niille altistavat myös erilaiset tekijät. Esimerkiski virtsan pH:n muutos liian happamaksi tai emäksiseksi, liian suuri jonkin mineraalin saanti ruokavaliossa ja virtsatietulehdus voivat altistaa virtsakiteiden muodostumiselle. Lisäksi joillakin roduilla on suurempi perinnöllinen alttius virtsakiteiden ja -kivien muodostumiselle.

Struviittikiteet ja -kivet ovat sekä koirilla että kissoilla yleisimpiä kide- ja kivityyppejä. Struviittivirtsakiteet ovat magnesiumammoniumfosfaatteja eli ne koostuvat magnesiumista, ammoniumista ja fosfaatista.

Koirilla virtsatietulehdus altistaa struviittikiteiden syntymiselle. Virtsatietulehdusta aiheuttavat bakteerit tuottavat ureaasientsyymiä, joka reagoi virtsan molekyyleihin tuottaen ammoniakkia ja hiilidioksidia. Ammoniakki muuttuu virtsassa ammoniumioneiksi ja hiilidioksidi tuottaa muiden yhdisteiden kanssa fosfaattia. Virtsassa normaalistikin oleva magnesium reagoi ammoniumin ja fosfaatin kanssa ja kiteytyy struviittikiteiksi. Jos kiteitä syntyy lyhyessä ajassa paljon, alkavat ne kerääntyä virtsakiviksi. Struviittikiteitä voi esiintyä myös ilman tulehdusta, emäksinen virtsa altistaa kiteiden muodostumiselle. Kissoilla bakteerien aiheuttama tulehdus ei ole yleinen altistava tekijä kuten koirilla.

Koirista struviittikiteet ovat yleisempiä nartuilla kuin uroksilla. Struviittikiteitä esiintyy muita rotuja useammin kääpiösnautserilla, shih tzuilla, bichon friséillä, kääpiövillakoirilla, lhasa apsoilla ja cockerspanieleilla.

Kalsiumoksalaatit ovat struviittien ohella koirien yleisimpiä virtsakiteitä. Kalsiumoksalaattien esiintyminen on viime vuosina lisääntynyt. Kalsiumoksalaatit eivät ole liukenevia, joten jos rakkoon on ehtinyt muodostua kiviä, on leikkaushoito yleensä ainoa hoitovaihtoehto.

Kalsiumoksalaatteja esiintyy uroksilla useammin kuin nartuilla ja kääpiökoirilla useammin kuin suurilla roduilla. Riskirotuja ovat kääpiösnautseri, lhasa apso, yorkshirenterrieri, bichon frise, shih tzu ja kääpiövillakoira. Kalsiumoksalaattikivet ovat tyypillisiä vanhoille koirille.

Uraattikivet muodostuvat ammoniumuraatti- ja virtsahappokiteistä. Uraatit ovat dalmatiankoirilla tavallinen vaiva, yli 90 % dalmatialaisten virtsakivistä on uraattikiviä. Muilla roduilla uraattien osuus on vain 5–11 %. Kaikilla dalmatiankoirilla on geneettinen muuntuma perimässään, mikä aiheuttaa entsyymivajauksen ja vaikuttaa aineenvaihduntaan. Normaalisti koiran elimistössä virtsahaposta noin 90 % muutetaan allantoiiniksi, loput säilyy virtsahappona. Dalmatialaisilla vain 30 % virtsahaposta muuttuu allantoiiniksi. Tämä lisää virtsahapon kertymistä elimistöön ja lisää virtsahapon pitoisuutta virtsassa. Virtsan lisääntynyt virtsahappopitoisuus lisää uraattikivien riskiä.

Muutkin koirat voivat sairastua uraattikiviin, ja niillä on usein sairauden taustalla jokin aineenvaihdunnan häiriö. Uraattikivien synnylle altistavia sairauksia ovat maksan sairaudet ja epämuodostumat kuten maksaverenkierron kehityshäiriö (portosysteeminen shuntti). Dalmatialaisen lisäksi englanninbulldogeilla esiintyy tavallista enemmän uraattikiviä, myös englanninbulldogilla taustalla on aineenvaihdunnan ongelma. Maksan toimintahäiriön vuoksi uraattikiteisiin sairastuvia rotuja ovat tyypillisesti kääpiösnautseri, Yorkshirenterrieri ja shih tsu. Lisäksi runsaasti puriineja (tyypipitoinen orgaaninen emäs, joista proteiinit koostuvat) sisältävät ruoat, esimerkiksi kana, sianliha ja kala, lisäävät myös virtsahapon erittymistä virtsaan ja altistaa siten uraateille.

Virtsakiteet voivat aiheuttaa epämukavuutta ja kipua virtsatessa, joka voin näkyä pienien pissojen tiheänä virstaamisena tai virtsaamisen välttelynä. Virtsaaminen voi olla vaikeutunut ja erityisesti uroskoirilla voidaan huomata virtsasuihkun heikentyvän. Juominen ja pissaaminen voivat lisääntyä. Virtsassa voi olla nähtävissä myös punertava väri veren seurauksena. Virtsan pidättäminen voi vaikeutua, mikä voi ilmetä virtsaamisena sisälle. Kissat saattavat alkaa virstata muualle kuin hiekkalaatikkoon. Myös vulvan tai peniksen alueen nuoleminen on tavallinen oire. Joskus omistaja kertoo lemmikin käytöksen tai olemuksen muuttuneen vaikka selviä juomis- tai virtsaamisoireita ei olekaan havaittavissa.

Jos virtsakiteet muodostavat virtsakiviä, voi seurauksena olla virtsaputken tukos. Tällöin virtsaaminen estyy. Usein eläimet yrittävät tällöin virtsata tuloksetta. Erityisesti kissat alkavat usein maukua normaalia enemmän. Kissat voivat myös piiloutua. Jos tilanne pitkittyy, voi seurauksena olla syömättömyys, oksentelu ja heikkous. Pahimmillaan tilanne voi johtaa sydämen sykkeen ja hengitystiheyden muuttumiseen, kuivumiseen, alilämpöisyyteen ja tajuttomuuteen sekä lopulta virtsarakon repeämiseen.

Eläinlääkärin vastaanotolla eläinlääkäri kyselee eläimen oireista ja erityisesti juomisen ja pissaamisen muutoksista omistajalta. Eläimelle tehdään ulkoinen tutkimus. Joskus tutkimuksessa voidaan todeta aristus rakon alueella tai tukoksessa voimakkaasti täyttynyt rakko. Suuret virtsakivet saatetaan tuntea virtsarakossa vatsaonteloa tunnusteltaessa.

Ulkoisen tutkimuksen lisäksi tutkitaan virtsaamisoireiden yhteydessä aina virstanäyte. Virtsanäyte tulee tutkia mahdollisimman tuoreena, koska virtsan seisoessa siinä olevat mineraalit saattavat alkaa kiteytyä vaikka ne eivät elimistössä sitä tekisikään. Puhtain virtsanäyte saadaan ottamalla näyte punktiona suoraan rakosta vatsanpeitteiden läpi vastaanotolla. Virtsanäytteestä tutkitaan stix eli niin sanottu pikatesti (sisältää virtsan pH:n mittauksen), virtsan ominaispaino eli väkevyys ja virtsan sakka. Lisäksi virtsasta tehdään bakteeriviljely. Mahdolliset virtsakiteet näkyvät virtsan sakassa mikroskooppitutkimuksessa ja virtsakiteiden laatu voidaan tällöin määrittää.

Virstavaivojen yhteydessä voi olla tarpeen tutkia myös verinäytteitä. Usein verinäytteistä tutkitaan ainakin munuaisarvot sekä tulehdusarvot. Tarvittavat tutkimukset määräytyvät oireiden ja muissa tutkimuksissa ilmenneiden löydösten perusteella.

Virtsarakon ultraäänitutkimuksella voidaan tutkia rakon tilannetta tarkemmin. Rakon seinämät saattavat paksuuntua kroonisen ärsytyksen takia. Lisäksi rakossa voidaan nähdä sakkaa virtsakiteiden seurauksena. Myös virtsakivet ja esimerkiksi virtsarakon kasvainmuutokset erottuvat ultraäänitutkimuksessa.

Jos ultraäänitutkimuksessa todetaan virtsakiviin viittaavia muutoksia, voi olla tarpeen ottaa vatsaontelosta röntgenkuvat. Röntgenkuvilla voidaan paikallistaa tarkemmin virtsakivien sijainti ja varmistaa onko virtsakiviä myös virtsaputkessa, jolloin virtsaputkentukoksen mahdollisuus on olemassa. Kaikki virtsakivityypit eivät erotu röntgenkuvassa, mutta yleisimmät kivet struviitti ja kalsiumoksalaatti erottuvat.

Virtsakiteiden ja -kivien hoito riippuu niiden laadusta. Struviittivirtsakiteet ja -kivet ovat liuotettavissa ruokavaliolla. Ruokavaliossa natriumin määrää on lisätty (ei kuitenkaan eläimelle haitalliselle tasolle), jolloin veden tarve ja sitä kautta juominen lisääntyvät. Tämän seurauksena virtsa laimenee. Lisäksi ruokavaliossa on vähennetty kiteytyvien kivennäisaineiden määrää ja ruokavalio on suunniteltus siten, että virtan pH pysyy optimaalisena eikä altista virtsakiteiden muodostumiselle. Myös ammoniumuraatti- ja kystiinikiteiden ja -kivien liuottaminen on mahdollista ruokavaliolla, johon yhdistetään myös lääkehoito. Muiden virtsakivien liuottaminen ruokavaliolla ei onnistu, mutta niiden muodostumista voidaan ennaltaehkäistä sopivalla ruokavaliolla.

Jos eläimelle on muodostunut sellaisia virtsakiviä, joita ei voida liuottaa ruokavaliolla, täytyy virtsakivet poistaa rakosta leikkauksella. Leikkauksessa vatsaontelo avataan ja rakkoon tehdään pieni viilto, jonka kautta kivet tyhjennetään rakosta. Leikkauksen yhteydessä rakko myös huuhdellaan. Rakosta poistetut kivet lähetetään analysoitavaksi laboratorioon, jotta saadaan varmistus niiden koostumuksesta ja tiedetään, miten jatkossa ongelman uusiutuminen ennaltaehkäistään.

Pienikokoisia virtsakiviä voidaan joskus saada myös huuhdeltua ulos rakosta. Tällöin eläimelle laitetaan virtsakatetri, jonka kautta rakkoon laitetaan keittosuolaliuosta. Huuhtelu ei kuitenkaan usein ole mahdollinen esimerkiksi kivien suuren koon tai määrän takia.

Jos virtsakivi on tukkinut virtsaputken, käytetään katetrointia ja huuhtelua apuna. Tällöin katetrin ja nesteen aiheuttaman paineen avulla virtsakivi pyritään palauttamaan takaisin rakkoon, josta se voidaan helpommin poistaa leikkauksella tai liuottaa ruokavaliolla virtsakiven laadusta riippuen.

Jos vaivan taustalla on ollut virtsatietulehdus, hoidetaan vaiva antibioottikuurilla. Antibioottien kohdalla on tärkeää, että lääkekuuri syötetään kokonaan loppuun asti eläinlääkärin antamien ohjeiden mukaan. Antibioottikuuria ei saa keskeyttää, vaikka oireet poistuisivatkin jo ennen kuurin loppumista. Liian lyhyen aikaa tai liian pienellä annoksella annettu antibiootti lisää bakteerien antibioottiresistenssin syntyä ja seurauksena voi olla antibiooteille resistenttien kantojen eli niin sanottujen sairaalabakteerien syntyminen. Tällöin myös eläimen hoito jatkossa voi hankaloitua huomattavasti. Liian lyhyeksi jäänyt kuuri edesauttaa myös vaivan uusiutumista. Jos lääkityksen antamisen kanssa on ongelmia tai eläimelle määrätty lääke ei tunnu sopivan sille, on parasta ottaa yhteyttä hoitaneeseen eläinlääkäriin ja keskustella lääkityksestä. Jos lemmikin vatsa reagoi herkästi antibiootteihin, kannattaa antibioottikuurin kanssa samanaikaisesti aloittaa myös maitohappobakteerivalmiste suoliston toimintaa tasapainottamaan.

Jos eläimellä on todettu virtakiteitä tai -kiviä, on niiden hoidossa tärkeää vaivan uusiutumisen ennaltaehkäisy. Useilla eläimillä ennaltaehkäisyyn toimii ruokavalio, jossa on huomioitu virtsakide tai -kivityyppi ja ruokavalio on suunniteltu siten, että riski kyseisten kiteiden muodostumiseen vähenee. Jos lemmikille on suositeltu erikoisruokavaliota, kannattaa eläinlääkärin kanssa keskustella ennen kuin ruokavaliota muuttaa.

Virtsakiteisiin taipuvaisella lemmikillä tulee pitää aina raikasta vettä saatavilla. Riittävä veden saanti on tärkeää virtsakiteiden muodostumisen ehkäisyssä, koska riittävä nesteen saanti huuhtelee rakkoa ja laimentaa virtsaa, jolloin mineraalien kiteytyminen vähenee. Lemmikin juomista voi lisätä laittamalla kotiin useita vesiastioita eri puolille asuntoa, jotta lemmikin olisi mahdollisimman helppoa mennä juomaan. Erityisesti kissat pitävät siitä, että juomiseen on eri mallisia astioita ja ne voivat valita, millaisesta astiasta ne juovat. Osa kissoista tykkää juoda esimerkiksi vesilasista, osa taas laakeasta lautasesta. Jos lemmikki vaikuttaa juovan mieluummin juoksevaa vettä (esimerkiksi pyrkii juomaan vesihanasta), on lemmikeille kehitetty erilaisia vesiautomaatteja, joissa vesi virtaa. Myös ruoassa on hyvä olla myös nestettä, koirilla voi käyttää ruokinnassa turvotettua kuivamuonaa tai märkäruokaa , kissoilla märkäruoat toimivat usein paremmin. Mikäli joku märkäruoka ei kissalle kelpaa, saattaa jokin muu sopia kovinkin hyvin.

Virtsatievaivoissa lemmikin on tärkeää päästä myös tarpeilleen riittävän usein. Pidättäminen aiheuttaa virtsan väkevöitymistä ja virtsan mineraalien pitoisuuden kasvua virtsassa. Koira kannattaa viedä ulos usein, vähintään 4 kertaa vuorokaudessa. Kissan kanssa hiekkalaatikon puhtaudesta tulee huolehtia ja kissalla on oltava esteetön pääsy hiekkalaatikolle. Jos taloudessa on useampia kissoja, hiekkalaatikoita on hyvä olla yhtä monta kuin kissoja, koska kissat voivat olla tarkkoja siitä, millaisessa hiekkalaatikossa käyvät ja että laatikko on puhdas kun kissa haluaa mennä sinne. Kissat pitävät myös erilaisista kuivikkeista: joku tykkää paakkuuntuvasta hiekasta, joku puupelletista jne. Kokeilemalla löytyy usein omaa lemmikkiä miellyttävä ratkaisu.