Eläinystävän ikääntyessä
muuttuvat eläinlääkärikäynnit useiden omistajien mielestä
pelottaviksi. Milloin tulee ikäviä uutisia? Milloin on pakko tehdä
lopullisia päätöksiä? Milloin ei enää ole mielekästä hoitaa?
Helpottavana viestinä omistajille
sanon: Niin kauan kun silmäkulmassa pysyy pilke ja elämänlaatu on
hyvä, on hoito mielekästä, mutta kiusata ei saa. Tähän suurin
osa ihmisistä pystyy yhtymään. Mummo- ja pappaikäisen ystävän
kanssa tavoitteet ja menettelytavat ovat hiukan erilaiset kuin
nuoremmilla: jokaista pattia ei tarvitse saada pois, kipulääkityksen
pitkäaikaishaittoja ei tarvitse miettiä, toimenpiteiden suhteen
hyöty-haitta-arviot verrataan tarkasti myös todennäköisesti
edessä olevaan hyvälaatuiseen elämään.
Tässä blogissa tulen kertomaan
tarinoita vanhuksista ; tarinoita, joissa pienellä avulla on saatu
yhteistä aikaa. Toivon tämän olevan apuna ratkaisuissa, joihin
eläimen omistaja joutuu ja toisaalta hälventävän lääkäriin
lähtemisen pelkoa.
Virosta kotoisin oleva ystäväni ja
kollegani sanoi kauniisti, että vanhuus tulee ja ottaa laukut
mukaansa. Sanonta tarkoittaa, että pala palalta fyysinen terveys
rapistuu. Näinhän se on, kukaan ei säily nuorena ja vahvana aina.
Paljon on kuitenkin useimmiten tehtävissä, että elämä jatkuu
hyvälaatuisena ja kivuttomana vielä pitkään ensimmäisten
laukkujen viennin jälkeen.
 |
| Kuva: Manteli Harttunen |
Teksti: ELL Juliska Haapanen-Kallio
www.elainystavasilaakari.fi